Taide- ja kulttuuriyhteistyö
Koulumme yhtenä painotusalueena on jo vuosien ajan ollut taidekasvatus.
Tästä johtuen koulullamme on useita omaehtoisesti valittuja
yhteistyökumppaneita taiteen ja kulttuurin alueella. Taiteilijayhteistyötä
olemme tehneet esim. kuvataiteen, arkkitehtuurin, kirjallisuuden, tanssin ja
elokuvan alueella. Tärkein taiteilijayhteistyökumppanimme on
kuvataiteilija Pertti Karjalainen, jonka kanssa yhteistyö on jatkunut jo
vuosikymmenien ajan. Tämä yhteistyö näkyy koulumme käytävillä satoina Pertin
kanssa toteutettuina taideteoksina. Lisäksi olemme tehneet yhteistyötä mm. arkkitehti Ilpo Vuorelan, kirjailija Harri Istvan Mäen ja elokuvaohjaaja Raimo O.
Niemen kanssa.
Jyväskylän kaupungin kulttuuriopetussuunnitelma Kompassi kuvaa Jyväskylän kouluille yhteisiä kulttuurikasvatuksen tavoitteita ja toimintatapoja.
Jyväskylä osallistuu Jyväskylän alueella toimivaan
Lastenkulttuurikeskuksen
Kulttuuriaitan toimintaan. Koulut voivat saada
Kulttuuriaitan rahoittamana monenlaisia taidekasvatuksellisia palveluja:
opettajien täydennyskoulutusta, poikkitaiteellisia yhteistyöprojekteja eri
alojen taiteilijoiden kanssa, konsertteja, teatterivierailuja, elokuva- ja
mediakasvatusprojekteja, tutkimusprojekteja ym.
Koulussamme kulttuuriyhdysopettajana
toimii Milla Kaitajärvi
(etunimi.sukunimi@jkl.fi).
Jyväskylän seudun vuotuinen lastenkulttuuritapahtuma
Lasten loiskis
järjestää tapahtumia myös Keski-Palokan koululla. Tämä mahdollistaa
oppilaidemme osallistumisen esim. kiertävien teattereiden esityksiin.
Yhteistyö Jyväskylän
kaupunginkirjaston kanssa on jokaviikkoista.
Kunnan kirjastoauto vierailee koulussamme kaksi kertaa viikossa.
- keskiviikkoisin klo 12.15 - 14.15
- torstaisin klo 12.00 - 14.00
Koulumme haluaa tehdä kulttuuriyhteistyötä ympäröivän yhteisön
kanssa.
Järjestämme yhteisiä tilaisuuksia naapurikoulujen kanssa (esim.
sinfoniaorkesterivierailut, teatteriesitykset). Lisäksi teemme
yhteistyötä seurakunnan kanssa esim. yhteisten juhlien järjestäminen.
Veteraanitalon asukkaiden kanssa yhteistyö on ollut hyvin monimuotoista
muotokuvamaalauksesta lasten esityksiin.
Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu säännöllisemmän ja jäntevämmän
museoyhteistyön kehittäminen. Suunnitelmien laatiminen yhteistyössä
museolehtoreiden kanssa on alullaan.
|