Oppimisympäristöt
Koulutyö ei ole sidottu luokkahuoneeseen tai koulurakennukseen. Monesti
opittavan asian kannalta on mielekästä toteuttaa opiskelu koulun
kirjastossa, salissa, ulkona tai koulun piha-alueen ulkopuolella.
Koulutyön järjestäminen täytyy suhteuttaa olosuhteisiin.
Sisäliikuntatunnit olisi yleensä mielekkäintä toteuttaa koulun salissa,
mutta koulun koon (ryhmien määrä) ja salin puuttumisen vuoksi (Mankolassa ei ole varsinaista liikuntasalia) liikuntatunteja järjestetään myös koulun aulassa, salin eteisessä ja
koulun käytävillä.
Eri luokka-asteet toteuttavat retkiä. Pääpaino kohteissa on kunnan omissa palveluissa (esim. luontokoulu) ja
retkikohteissa. Retkissä toteutetaan Kulttuuriopetussuunnitelma Kompassin vuosiluokittaista retkisuunnitelmaa (alla).
Muita retkiä, leirikouluja tai yökouluja voidaan järjestää mahdollisuuksien mukaan. Retkien rahoittamisesta sovelletaan Opetushallituksen antamia
ohjeita. Maksuton perusopetus on oppilaan perusoikeus. Vastaavasti esimerkiksi
liikuntapäivänä voidaan antaa oppilaille mahdollisuus käyttää
kaupallisia liikuntapalveluita Opetushallituksen
antamien ohjeiden mukaisesti (esim. laskettelu), mutta aina tarjotaan
myös maksuton vaihtoehto.
|