Oppilaskunta
Keski-Palokan koulun oppilaat ovat järjestäytyneet oppilaskunnaksi, joka
valitsee oppilaskunnan hallituksen. Oppilaskuntatoiminnan tavoitteena on opettaa
yhteistyötä, kehittää oppilaiden kykyjä ja taitoja toimia omien ryhmiensä
edustajina ja harjaantua neuvotteluun perustuvaan yhteistoimintaan.
Oppilaskunnan hallitus toimii kaikkien oppilaiden äänitorvena koulussa.
Oppilaskunnan hallitus ottaa kantaa erilaisiin oppilaita
koskeviin ajankohtaisiin asioihin. Oppilaskunnan hallitus laatii
toimintasuunnitelman, jossa ilmenee lukuvuoden aikana toteutettavat
tapahtumat. Oppilaat myös toteuttavat tapahtumat: järjestelyt, mainonnan
jne. itse ohjaavien opettajien avustuksella. Tärkeänä osana hallituksen
toimintaa on myös opetella mielipiteenilmaisua, kokouskäytänteitä sekä
vastuunkantamista yhteisistä asioista.
Kaikki koulun oppilaat kuuluvat oppilaskuntaan. Oppilaskunnan tehtävänä on
ohjata oppilaat keskinäiseen yhteistyöhön, pyrkiä parantamaan oppilaiden asemaan
koulussa ja edistää oppilaiden harrastustoimintaa sekä vastuuta yhteisten
asioiden hoidosta.
Keski-Palokan koulun oppilaskunnan hallitukseen valitaan kaksi jäsentä
jokaisesta luokasta kevätlukukauden alussa. Kukin luokka valitsee
edustajansa äänestämällä.
Edustajista toinen keskittyy ensisijaisesti liikkavaksi -toimintaan, mutta
molemmat edustajat ovat täysivaltaisia hallituksen jäseniä äänestystilanteissa. Oppilaskunnan hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, sihteerin ja
tiedottajan. Oppilaskunnan hallitus kokoontuu aina tarvittaessa ja
kokoontuessaan harjoittelee ja käyttää yhteistoiminnalliseen kokoukseen kuuluvia
kokouskäytänteitä.
Oppilaskunnan hallitus kokoontuu n. kaksi kertaa kuukaudessa,
mutta tarvittaessa useammin.
|