Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Jyväskylä    


 

Haku Keski-Palokan  koulun sivulta


Loading

 

 

 


Oppilaanohjaus

 

Keski-Palokan koulussa oppilaanohjauksen tavoitteena on kehittää oppilaan opiskelutaitoja, tukea hänen sosiaalista kasvuaan sekä pyrkiä mahdollisimman varhaisella puuttumisella ehkäisemään oppimisvaikeuksien syntymistä. Koulussamme oppilaanohjauksesta vastaavat kaikki koulussa työskentelevät aikuiset.

Luokilla 1.- 6. ohjausta annetaan pääasiassa eri oppiaineiden ja koulun muun toiminnan yhteydessä. Oppilaan vanhemmille tiedotetaan koulun työtavoista, valintamahdollisuuksista, oppilashuollosta ja muista tukipalveluista.

1-2 luokilla oppilaanohjauksen pääpaino on arkielämän sosiaalisissa tilanteissa sekä oppilaan oppimistaitojen kehittämisessä. 3-6 luokilla korostuu edellisten lisäksi oppilaan ohjaaminen itsenäisyyteen ja vastuullisuuteen koulutyössä ja tehtävien tekemisessä.

Työskentelytaitojen sisältöalueet

  • vastuullisuus omista ja yhteisistä tavaroista
  • vastuullisuus läksyistä ja tehtävistä
  • itsenäisyys päivittäisessä toiminnoissa ja tehtävissä
  • pareittain/ryhmässä työskentely

 Sosiaalisen kasvun sisältöalueet

  • kuunteleminen
  • vuorottelu
  • avun pyytäminen
  • avun vastaanottaminen
  • toisten auttaminen ja huomioiminen
  • perustunteiden tunnistaminen ja ilmaiseminen eri tilanteissa
  • tunteen ja teon erottaminen
  • jokaisen hyväksyminen luokkakaveriksi
  • sovussa eläminen
  • riitatilanteiden selvittäminen

Psyykkisen hyvinvoinnin ja itsetuntemuksen sisältöalueet

  • kulttuuristen erityspiirteiden ja  rajoitusten hyväksyminen koulutyössä
  • omien kokemusten esiintuominen ja arvostaminen koulutyössä
  • omiin kykyihin luottaminen, "minä kelpaan tällaisena"
  • itsensä arvioiminen yksilönä ja ryhmän jäsenenä

Oppilaanohjauksen tavoitteiden toteutumiseen pyrimme arkipäivän kasvatustilanteissa, eri oppiaineiden opetuksen yhteydessä sekä koulumme erityisissä painotusalueissa; sosiaalisen kasvatuksen opetusohjelmien toteuttamisessa sekä taidekasvatuksessa.

 

 
Avaa valtakunnallinen tai kunnallinen osuus uuteen ikkunaan
 

Keski-Palokan koulu, Saarijärventie 56, 40270 Palokka  
(014) 26 64536 (opettajat), (014) 26 64539 (toimisto), (014) 26 64538 (rehtori),


etunimi.sukunimi@jkl.fi   -   www.keskipalokankoulu.net   -   www.jyvaskyla.fi