Eri kulttuuri- ja uskonnollisten ryhmien näkemysten huomioiminen
Katsomusaineiden opetus
Jokaisen oppilaan kuuluu osallistua yhden katsomusaineen opetukseen.
Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvat oppilaat osallistuvat
evankelis-luterilaiseen uskonnonopetukseen. Muihin uskonnollisiin
yhdyskuntiin kuuluvilla oppilailla opetusta järjestetään vanhempien
aloitteesta, mikäli uskontokuntaan kaupungissa kuuluu vähintään kolme oppilasta.
Vanhemman niin toivoessa uskontokuntiin kuulumaton oppilas voi osallistua
myös uskonnonopetukseen. Muussa tapauksessa uskontokuntiin kuulumattomat
oppilaat tai oppilaat, joiden uskontokunnan mukaista opetusta ei
järjestetä osallistuvat elämänkatsomustiedon opetukseen.
Musiikki eri kulttuuri- ja uskontotaustoissa
Jos musiikkitunneilla on selvästi kristillistä musiikkia, luterilaiseen
kirkkoon kuulumattomia oppilaita ei voi velvoittaa osallistumaan sen
opiskeluun. Kevyessä musiikissa on myös osa-alueita, joiden opiskeluun mm.
muslimit ja eräät lestadiolaisen herätysliikkeen jäsenet eivät halua
osallistua.
Mikäli oppilaan huoltaja kieltää lapsensa osallistumisen
musiikinopetukseen, neuvotellaan asiasta huoltajien kanssa ja keskustellaan
musiikinopetuksen sisällöistä ja tavoitteista. Erittäin perustellussa
tilanteessa opetusta voidaan merkittävästi eriyttää korvaavilla
tehtävillä.
Liikunta eri kulttuuri- ja uskontotaustoissa
Koulussa saa käyttää esim. kansallispukua. On turvallisuuden vuoksi
toivottavaa, että liikuntatunneilla oppilas pukeutuu aina liikuntatunnin
edellyttämällä tavalla. Kansallispuvun käyttö ei ole peruste sille,
että osa oppimäärästä (esim. telinevoimistelu, hiihto) jäisivät
suorittamatta. Huoltajan kanssa erikseen sovittaessa oppilaalle voidaan
myöntää lupa käyttää kansallispukua myös liikuntatunneilla.
Mikäli oppilaan huoltaja kieltää lapsensa osallistumisen osaan
liikunnanopetusta (tanssi, musiikkiliikunta tms.), neuvotellaan asiasta
huoltajien kanssa ja selvitetään tarkemmin liikunnanopetuksen
sisältöjä. Erittäin perustellussa tilanteessa opetusta voidaan
merkittävästi eriyttää korvaavilla tehtävillä.
Uskonnollinen sisältö koulun juhlissa
Opetushallituksen ohjeiden mukaan esim. juhlaan
liittyvä yksittäinen virsi ei ole uskonnon harjoittamista, vaan kuuluu osaksi
kulttuuriperintöämme. Juhlasta ei siis voi saada vapautusta sillä
perusteella, että juhlassa lauletaan esim. suvivirsi. Uskonnolliset
tilaisuudet
Koulu tiedottaa huoltajille koulunkäyntiin liittyvistä
uskonnollisista tilaisuuksista. Koulussamme yhteisiä uskonnollisia tilaisuuksia ovat
ainakin seurakunnan pitämät päivänavaukset sekä joulu- tai kevätkirkko. Muista
uskonnollisista tilaisuuksista tiedotetaan erikseen.
Huoltajalla on oikeus ilmoittaa koululle, että oppilas ei osallistu uskonnon
harjoittamiseen. Opetushallituksen antamien ohjeiden mukaan uskonnonvapauslain
tarkoitus on suojata kansalaista vieraan uskonnon harjoittamiselta, mutta ei
rajata muiden oikeutta uskonnollisiin tilaisuuksiin. Ohjeistuksen mukaan
lähtökohta siis on, että oman uskonnollisen yhdyskuntansa tilaisuuksista ei voi
vapautua.
|