Koulun yhteistyö erilaisten julkisten palveluiden kanssa
Koulu työskentelee yhteistyössä eri viranomaisten kanssa.
Kulttuurialaan liittyvät yhteistyömuodot on kuvattu kulttuuri-
ja taiteilijayhteistyö -luvussa.
Jyväskylän kaupunki
Keski-Palokan koulu on osa Jyväskylän kaupunkia. Tämän vuoksi on
luontevaa, että koulu tekee tiivistä yhteistyötä Jyväskylän
kaupungin eri toimijoiden kanssa. Tukitoimintojen (kiinteistöjen
korjaus, liikenneväylien rakentaminen, ATK-palvelut jne) suhteen toiminta
on niin monimuotoista, että sitä ei ole mielekästä tässä kuvata.
Kuvaamme yhteistyö-osiossa koulun ydintoiminnan kannalta keskeisimpiä
yhteistyömuotoja ja -kumppaneita, kuten esiopetus,
muut Palokan koulut, kirjasto,
matikkamaa
ja nuorisopalvelut).
Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluiden kanssa tehtävä yhteistyö (Palokan koulujen
yhteistoimintasuunnitelman mukaan)
Palokan alueen koulut tekevät yhteistyötä Jyväskylän kaupungin
nuorisopalveluiden kanssa. Lasten sosiaalisen vahvistumisen tukemiseksi
käytetään Youth Against Drugs ry:n Ehkäisevän työn mallia. Malliin
liittyvät useilla kouluilla tehdyt harrastus- ja sosiaalisten taitojen
kartoitukset, joiden pohjalta oppilaita ohjataan mahdollisuuksien mukaan
ohjattuun harrastustoimintaan. Kartoitusten pohjalta pyritään myös
räätälöimään sellaista pienryhmätoimintaa, jolle näyttäisi olevan
tarvetta.
Nuorisopalvelut on myös mukana kodin ja koulun välisen yhteistyön
kehittämisessä ja vanhemmuuden tukemisessa järjestämällä alueella mm.
osallistavia vanhempainiltoja ja mahdollistamalla osaltaan
vanhempi-lapsitoimintaa koulujen tiloissa. Oppilaiden siirtyessä
alakoulusta yläkouluun nuorisotoimi on osaltaan tukemassa nivelvaihetta
yhteistyössä koulujen kanssa.
Nuorisopalvelut on mahdollisuuksien mukaan yhteistyössä alueen koulujen
kanssa. Lisäksi nuorisotoimi ilmoittaa kouluille
toimintamuodoistaan, käy pitämässä päivänavauksia alueen kouluilla ja
on mukana luokkaretkien ym. tapahtumien toteutuksessa ja valvonnassa tarpeen
mukaan.
Jyväskylän seurakunta
Jyväskylän
evankelis-luterilaisen seurakunnan ja erityisesti Palokan
seurakuntapiirin kanssa teemme yhteistyötä evankelis-luterilaisen
uskonnonopetuksen sisällöissä (mm. seurakunnan toimintaan tutustuminen),
tapahtumissa (esim. pääsiäisvaellus), juhlissa (joulu-, pääsiäis- tai
kevätkirkko) sekä säännöllisin väliajoin pidettävissä päivänavauksissa.
Lisäksi koulu tekee yhteistyötä mm. seurakunnan syrjäytymistä
ehkäisevien projektien yhteydessä.
Poliisi
Poliisi antaa koululle virka-apua esim. oppituntien pitämisessä
(liikenne-, päihde- ja laillisuuskasvatus). Poliisi voi osallistua myös
erilaisiin teemapäiviin sekä pitää vanhempainiltoja. Lisäksi poliisi
avustaa mm. koulukuljetuksiin liittyvissä matkanmittauksissa tarvittaessa.
Keski-Palokan koulu, Saarijärventie
56,
40270 Palokka (014) 26 64536 (opettajat), (014) 26 64539 (toimisto),
(014) 26 64538 (rehtori),
etunimi.sukunimi@jkl.fi
- www.keskipalokankoulu.net
- www.jyvaskyla.fi
|