Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Jyväskylä    


 

Haku Keski-Palokan  koulun sivulta


Loading

 

 

 


Esiopetus

 

Keski-Palokan koulussa ei ole tällä hetkellä esiopetusryhmää.

Esiopetuksen tavoitteena on tukea lapsen kehitystä, vahvistaa lapsen itsetuntoa ja tarjota myönteisiä oppimisen kokemuksia ja monipuolista vuorovaikutusta. Leikki, leikin kautta oppiminen ja yhdessä tekeminen korostuvat.

Aihekokonaisuudet, teemat ja projektit löytyvät lapsen kokemusmaailmasta, lapselle tärkeistä ja lähellä olevista asioista, ympäröivästä luonnosta jne. .Koulun yhteydessä toimivana ryhmänä myös koulun yhteiset projektit ja teemat ovat osa arkea.

Esiopetuksessa lapsi saa

  • onnistua ja osallistua
  • leikkiä ja oppia uusia asioita yhdessä toisten lasten ja aikuisten kanssa
  • opetella kantamaan vastuuta omista tehtävistä ja tekemisistä
  • harjoitella keskittymistä ja kuuntelemista, ohjeen mukaan toimimista, tehtävien ja askareiden loppuun saattamista
  • opetella toisten lasten huomioimista ja kuuntelemista
  • opetella keskustelemaan asioista ja ilmiöistä
  • vastaanottaa elämyksiä musiikin, kuvallisen ilmaisun ja liikunnan hetkistä
  • nauttia saduista, maistella sanoja ja tutustua numeroiden maailmaan
  • tutustua luontoon ja lähiympäristöön
  • osallistua koulun toimintaan, arkeen ja juhlaan

Esiopetusvuoden syksyllä jokaisesta lapsesta laaditaan yhteistyössä vanhempien kanssa Lapsen esiopetuksen suunnitelma, johon kirjataan lapsen henkilökohtaiset oppimisen tavoitteet. Tavoitteiden toteutumista arvioidaan esiopetusvuoden keväällä. Lapsen esiopetuksen suunnitelma ja esiopetusvuoden aikana koottu Kasvun Kansio tekevät näkyväksi lapsen kasvua ja oppimista ja kertovat hänelle tärkeistä asioista. Vanhemmat vievät suunnitelman ja Kasvun Kansion nähtäväksi omalle luokanopettajalle ensimmäisen luokan alussa. Tavoitteena on kasvun ja opetuksen jatkumo alkuopetuksessa.

Esiopetuksessa ennakoidaan ja ennaltaehkäistään mahdollisia oppimisen vaikeuksia ja arvioidaan lapsen kouluvalmiutta. Erityisopettaja työskentelee ryhmässä tunnin viikossa ja toimii esiopettajan tukena. Esiopettaja ja erityisopettaja yhdessä vanhempien kanssa miettivät, onko lapsen kehityksessä jotakin  koulunkäynnin aloittamista tai sujuvuutta vaikeuttavaa tekijää. Tarvittaessa tehdään yhteistyötä neuvolan, lastenpsykologin, toimintaterapeutin, puheterapeutin ym. yhteistyötahojen kanssa. Vanhempien kanssa sovitaan lapsen mahdollisuudesta osallistua keväällä järjestettävään kouluvalmiuden ryhmätutkimukseen. Tavoitteena on tukea lapsen opinpolun alkamista ja miettiä lapselle parasta kouluratkaisua.

Keski-Palokan koulussa järjestetään esiopetusta lapsille, jotka eivät tarvitse päivähoitoa. Viikottainen toiminta-aika on 19h. Esiopetusryhmä toimii osoitteessa Pirkkolantie 5 A 1 ja  vastaava esiopettaja on lastentarhanopettaja Pirjo Malin-Vesander.

Esiopetusta ohjaa valtakunnallinen Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2000 ja Jyväskylän kaupungin esiopetussuunnitelma 2001.

Jyväskylän kaupungin esiopetus

 


Keski-Palokan koulu, Saarijärventie 56, 40270 Palokka   
(014) 26 64536 (opettajat), (014) 26 64539 (toimisto), (014) 26 64538 (rehtori),


etunimi.sukunimi@jkl.fi   -   www.keskipalokankoulu.net   -   www.jyvaskyla.fi